Piteå Summer Games
Julkaistu: 03.07.2017 00.00

Piteå Summer Games

Huiman C-02 pojat matkasivat ensimmäiselle ulkomaan reissulleen Piteå Summer Gamesiin Ruotsiin. Turnaus tunnetaan yhtenä maailman suurimmista juniorijalkapalloturnauksena. Tänä vuonna 20 tuhannen asukkaan Piteå sai turnauksen ajaksi seudulleen ainakin 16 000 vierailijaa. Pelaajia turnauksessa oli yhteensä n.9900 kuudestatoista eri maasta eksoottisimpina vieraina Kiinasta, Argentiinasta sekä Etelä-Afrikasta saapuneet joukkueet. Huimalta lähti mukaan kaikki 19 pelaajaa valmentaja Mika Ojasen johdolla. Menomatka sujui leppoisasti musiikin vaihdellessa laidasta laitaan bussin takaosassa. Majoitus Huiman pojilla oli seurakuntatalon tapaisessa rakennuksessa Roknäsissä n 15 kilometrin päässä Piteåsta.

Majoituspaikka


Perjantaiaamuna herätys oli ankea kun nukkumaanmeno hieman venähti saapumisiltana. Ennen kuutta herätetyt pojat eivät saaneet millään heräteltyä itseään aamun ensimmäiseen peliin joka alkoi klo.8.00 paikallista aikaa. Vastassa alkulohkon ensimmäisessä pelissä oli ruotsalainen Hässelby SK. Kuin suossa juosseet Huiman pojat eivät löytäneet omaa tasoaan oikein missään vaiheessa ja ottelun veikin Hässelby SK nimiinsä lukemin 4-0.

Hässelby SK - Huima 4-0


Alkulohkon toisessa ottelussa Huima kohtasi norjalaisen Hamna IL:n. Heti alkuun selvisi että unihiekat olivat jääneet aamun matsiin. Ottelu alkoi todella kovalla vauhdilla molemmilta joukkueilta. Pikkuhiljaa ottelun edetessä paremman syöttöpelinsä ansiosta norjalaiset pääsivät niskan päälle ja iskivät viimein taukolukemiksi 0-1. Toisella jaksolla taistelu jatkui melko tasaisena norjalaisien syöttöjen ollessa kuitenkin edelleen selvästi parempia. Norjalaiset tekivät ottelun loppulukemat 0-2 toisen jakson puolenvälin tienoilla. Tässä kohtaa sanottaneen että vastus oli todella kova ja päätyi lopulta koko sarjassa neljänneksi.

Jami Ojanen oli turnauksessa vahvassa vireessä Huiman puolustuksessa.


Perjantaina klo.17.00 paikallista aikaa Huimaa vastaan asettui jälleen norjalainen Håkvik IL. Aiemman pelin rasitusten jo hieman näkyessä Huiman jaloissa peli alkoi siitä huolimatta selvällä äänekoskelaisjoukkueen hallinnalla. Viiden minuutin kuluttua Anton Lönnqvist poimi oman laukauksensa paluupallon ja sijoitti pelivälineen varmasti häkkiin. Vain neljä minuuttia myöhemmin iski Petrus Lukkari taukolukemiksi 0-2. Toisella jaksolla peli jatkui sitä mihin jäi ja jakson puolivälissä onnistui Pyry Lukkari ja Jeremias Heinonen viimeistelemään peräjälkeen loppulukemiksi 0-4.

Håkvik IL- Huima 0-4


Lauantaina aamupäivällä klo.11 aikaan alkulohkon viimeisen koitokseen vastus tuli Ruotsista. Gammelstads IF/Sunderby Sk yhdistelmäjoukkueen peli perustui pelkkään pitkä päätyyn ja kolmella perään taktiikkaan. Huiman puolustuksen hoitaessa vastustajan lähes huvittavatkin yritykset helposti, myös vastustajan puolustus sumputti alueensa hyvin. Ottelu päätyikin tasalukemiin 0-0. Tämä tarkoitti sitä että Huima jäi ulos sijoituspeleistä lohkonsa kolmantena. Vain kaikkien lohkojen 2 parasta pääsi pudotuspeleihin eli 16 joukkoon. Kuvia ei allekirjoittanut muistanut tästä pelistä ottaa.

Lämmittelyt turnauksessa pojille piti huoltajavelho Mari Lukkari

Sunnuntaina Huimalle tuli vielä ystävyysottelussa vastaan Reipå IL ykkösjoukkue. Norjalaiset eivät ystäviksi halunneet vaan pelasivat koko ajan sääntöjen rajamailla ja hieman jopa rajan takanakin. Vastustajan sikaillessa Huima keskittyi näyttämään osaamistaan pelaten ajoittain todella näyttävää peliä. 12 minuutin kohdalla Anton Lönnqvist murtatui laidasta läpi ja syötti takatolpalle Petteri Sälliselle joka sijoitti varmasti pallon verkkoon. Kaksi minuuttia myöhemmin kaksikko toisti temppunsa lähes identtisesti ja lukemat tauolla 0-2 Huimalle. Toisella jaksolla peli jatkui samaan malliin. Norjalaiset keskittyi rikkomaan ja Huima pelaamaan. Jakson puolivälin jälkeen Petteri Sällinen viimeisteli hattutemppunsa jälleen takatolpalta tällä kertaa Jeremias Heinosen syötöstä. Seuraavan maalin iski laitapakki Jami Ojanen komean nousunsa päätteeksi vihelletystä rankkarista. Minuuttia myöhemmin Pyry Lukkari viimeisteli maalin edestä. Viimeisellä minuutilla norjalaiset kaatoivat Jeremias Heinosen rangaistusalueella ja "Jerkku" niittasi pilkulta loppulukemat 0-6. Mainittakoon vielä maalivahti Jerry Viikin hieno nollapeli. Sikamaisesta asenteesta vastustajalla kertoi myös se että pelaajat meinasivat jättää pelin jälkeisen kättelynkin suorittamatta. Valmentajan murahdus toi vielä kuitenkin pojat kättelyyn.

Kokonaisuutena turnaus oli tasollisesti kova kuten odotettiinkin. Huiman puolustus varsinkin pelasi ensimmäistä ottelua lukuunottamatta todella hyvää peliä johtohahmoinaan Simo Kähkönen, Miska Rautiainen ja Jami Ojanen.

Majoitus oli ennakkotiedoista poiketen varsin hyvä sisältäen mm. keittiön jääkaappeineen. Iltapalat hoituivat todella upeasti joukkueenjohtajaakin reissussa tuuranneen Katja Ojasen ja huoltaja Mari Lukkarin toimesta. Tästä ja kaikesta muustakin isot kiitokset nyt vielä heille näin jälkikäteen. Myös leppoisa kuljettajamme Jouni Rautiainen ansaitsee urakastaan valtavat kiitokset.

Lähdön hetki

Paluumatka sujui samaan malliin leppoisasti monipuolisesta musiikista nauttien. Piipahdus Haaparannan karkkikaupassa toi hetkeksi eloa takaosastoon mutta matkan rasitukset painoivat lopulta sokerihumalaa enemmän.



Seuran uusimmat

Juniorijalkapallo Huima

minna.porrassalmi@huimajuniorijalkapallo.fi

@huimajuniorijalkapallo