Syyskauden päättäjäispelit pelattiin Jyväskylässä
Julkaistu: 13.09.2017 00.00

Syyskauden päättäjäispelit pelattiin Jyväskylässä

Huiman T-08 joukkueen viimeiset tämän syksyn ottelut pelattiin Hippo Cupissa, Jyväskylässä. Hippo Cup on Suomen toiseksi suurin turnaus tytöille, ja se myös näkyi. Turnaukseen oli ilmoitettu reilusti yli 200 joukkuetta ympäri Suomen. Melkein kaikki ikäluokat olivat täynnä joukkueita ja varasijatkin täyttyivät nopeassa tahdissa. Tyttöjen luokkaan oli ilmoittautunut Huiman lisäksi 13 muuta joukkuetta. Pelit oli sijoitettu useammalle eri kentälle ikäluokittain, jotta suuremmilta ruuhkilta vältyttiin. 08 -ikäluokkien ottelut pelattiin Huhtasuolla. Pelaajat odottivat innolla uusia vastustajia, sillä nyt oli tiedossa, että kaikki vastustajat olivat Keski-Suomen ulkopuolelta. Sadetta oli luvattu koko viikonlopuksi, mutta reipas Huiman tyttöporukka ei antanut tämän häiritä.

Lauantai

Turnauksen ensimmäiseksi vastustajaksi asettui FC Kuusysi sininen Lahdesta. Viirien vaihdon jälkeen peli käynnistyi toistaiseksi kuivassa säässä. Vastustaja tuli heti alusta asti kovalla sykkeellä peliin -lentävää maalivahtia myöten, joka pelasi välillä puolessa kentässä asti. Maalivahti ei tainnut tajuta, että Keski-Suomessa tilaa ei ilmaiseksi anneta ja yhden maalin Huima teki juuri moken seikkailuista. Tytöt taistelivat mallikkaasti luoden jatkuvaa painetta hienosti syötteleville lahtelaisille. Tiukan väännön jälkeen 2-3 tappio.

Parin tunnin tauon jälkeen oli peli Oulunsalon Ospaa vastaan sateisessa säässä. Huima lähti peliin vieläkin ensimmäistä ottelua kovemmin, ja sai hallinnan tyylikkäästi itselleen. Peli pyöri suurimmaksi osaksi Ospan päädyssä. Rankkarista Huima siirtyi ensimmäisellä puoliajalla jo 2-0 johtoon. Valitettavasti enempää ei paikoista saatu sisään ja vastustaja pääsi tekemään molemmista heidän ainoista kunnon maalipaikoista maalit, joten kevyesti harmittavaan 2-2 tasatulokseen päädyttiin.

Ruokailun jälkeen joukkueen yhteishenkeä tarvittiin, sillä päivän viimeisen pelin vastustajana oli legendaarinen HJK Munkka Helsingistä. Tytötkin ihmettelivät, että Helsingistä asti tultu Jyväskylään. Kentällä ihmettely ei näkynyt. Huima aloitti pelin vauhdikkaasti, tehden nopeat kaksi maalia. Laitojen tyhjää tilaa hyödynnettiin hienoilla nousuilla ja syötöt napsahtelivat mallikkaasti kohdilleen. Huima pääsi komealla kaukovedolla jo 4-0 johtoasemaan, kun HJK:n tytöt saivat puhtia peliinsä ja kavensivat 4-2 tilanteeseen. Eipä aikaakaan kun Huima löi viimeisen naulan arkkuun tekemällä maalin ja ottamalla makean 5-2 voiton. Vastustajan valmentajiltakin tuli pelin jälkeen kehuja Huiman hienoille läpisyötöille.

Sunnuntai

Aamu valkeni harmaassa, sateisessa säässä. Aamupäivän peliin vastustajaksi tuli Helsingistä Puotinkylän Valtti. Vastustaja pelasi kovin ottein alusta saakka. Tytöt taistelivat huiman hienosti isoja, fyysisiä pelaajia vastaan. Kuten edellispäivänäkin, rankkarin jälkitilanteesta päästiin 2-0 johtoasemaan. Tämän jälkeen Valtti pääsi peliin mukaan ja nousi tasoihin. Maaleja tehtiin vuorotahtiin ja kovan väännön jälkeen 4-4 tasapeli oli molemmille joukkueille ansaittu lopputulos.

Turnauksen viimeinen peli, Huima – Lauttakylän Luja 08/07 Huittisista. Vettä tuli tasaisesti koko päivän ja kenttä alkoi muistuttaa jo enemmän perunapeltoa. Pallon liikuttaminen ei ollut enää kovinkaan helppoa, mutta Huiman tytöt eivät tästä hätkähtäneet. Peli otettiin haltuun komein kuljetuksin ja jopa syötötkin onnistuivat lätäköistä huolimatta. Rankkari jälleen sisään ja tauolla tilanne 3-0, eikä vastustaja saanut maalia kohti montaakaan vetoa. Viimeinen puoliaika olikin täyttä Huiman tykitystä ja vastustajan hyvän maalivahdin ansiosta peli päättyi armolliseen 5-0 voittoon.

Joukkueessa pelasi 14 pelaajaa

Kuvassa ylärivi vas. Nelli Hänninen, Helmiina Vainiontaus, Tiuku Tarvainen, Jutta Muhonen, Taika Honkonen, Selja Lahtinen. Alarivi vas. Anna-Sofia Wacklin, Liida Maukonen, Elsa Sihvonen, Sylvia Sihvonen, Helka Paananen, Alina Suomela, Pinja Hyden, Hilla Heinonen.

Joukkueeseen kuuluvat myös Kiira Pitkänen, Beda Jussila, Taru Kautto, Aino Övermark

Seuran uusimmat

Juniorijalkapallo Huima

minna.porrassalmi@huimajuniorijalkapallo.fi

@huimajuniorijalkapallo