HuimaUrho selkeään voittoon kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa.
Julkaistu: 02.01.2023 14.22

HuimaUrho selkeään voittoon kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa.

Nelosen kauteen valmistautuva HuimaUrho sai mukavan alun harjoitusottelu-urakalleen, kun Pieksämäeltä vierailulle saapunut SaPa kaatui runsaslukuisen yleisön edessä lukemin 3-0. Nuorten joukkueiden kohtaaminen oli vauhdikas ja tapahtumarikas eikä tunteiden kuumenemisiltakaan vältytty.

Ottelu alkoi SaPan hallitessa palloa ja kotijoukkueen alku oli kohtalaisen passiivinen. Koko joukkueen puolustus pysyi kuitenkin esimerkillisen tiiviinä ja vieraat eivät hallinnastaan huolimatta päässeet juhlimaan maalipaikoilla. HuimaUrholle sen sijaan siunautui lukuisia erikoistilanteita, mutta varsinaisia vaaratilanteita ei niistäkään onnistuttu luomaan.

39 minuutin kohdalla sitten helähti, kun Mo Bisarin loistavasti ajoitettu prässi johti riistoon vastustajan rangaistusalueella. Bisar antoi laadukkaan syötön takaviistoon Riku Rautiaiselle, joka tälläsi ensimmäisellä kosketuksella komean kudin maalin oikeaan ylänurkkaan. Tästä vain muutama minuutti eteenpäin, ja Tomi Hyppösen pitkän kuljetuksen seurauksena pallo päätyi vasempaan laitaan Rautiaiselle, joka lähetti poikittaissyötön boksin rajamaille Tomi Ruotsalaiselle. Nuorukainen pelasi jalkansa vapaaksi ja pamautti vähintään yhtä kauniin osuman vasempaan yläkulmaan ja taukolukemiksi 2-0.

Toisella puoliajalla molempien joukkueiden vaihtoruletti lähti pyörimään ja kotijoukkueella kokoonpano oli muuttunut jo lähes kokonaan. Pelin taso ei kuitenkaan juuri muuttunut ja se noudatti pitkälti samaa kaavaa toisenkin jakson ajan. SaPa siis hallitsi lievästi palloa mutta kummassakaan päässä veskarit eivät juurikaan joutuneet torjuntatöihin. Loppulukemat 3-0:aan viimeisteli Hyppönen vapaapotkulla noin 25 metrin etäisyydestä.

Kauden ensimmäinen ottelutapahtuma on nyt siis taputeltu ja HuimaUrho voi siirtyä makoisan voiton sekä nollapelin kera joulun viettoon! Erityistä tyytyväisyyttä aiheuttivat hyvillä esityksillään debytantit Hyppönen ja Miikka Muurikainen sekä nuoriso-osastosta erittäin pirteästi esiintyneet Luka Raatikainen ja Luukas Jakonen. Seuraava harjoitusottelu pelataan 17.1. ylipainehallilla Nelosen hallitsevaa mestaria Rangersia vastaan.

Juniorijalkapallo Huima

minna.porrassalmi@huimajuniorijalkapallo.fi

@huimajuniorijalkapallo