Äänekoskella on huomenna jälleen suureen urheilujuhlan tuntua, kun Miesten Kolmosen neljännen kierroksen ottelussa paikallisen pallokerhon vastustajaksi saapuu se kaikista rutinoitunein tämän sarjan joukkue, eli FC Blackbird Jyväskylästä. Mustarastaat ovat pelanneet Kolmosessa vähintään niin pitkään kuin Palloliiton Tulospalvelu suostuu kertomaan ja joukkue on löytynyt lähes joka vuosi kolmen kärjestä. Ennakkoasetelmat ovat siis kohtuu selkeät ja sarjanousija HuimaUrho on kovan haasteen edessä!
Äänekosken siniset ovat aloittaneet kauden kohtalaisen vahvasti ja ovat kolmen pelin jälkeen vielä tappioitta. Pisteitä on kertynyt viisi yhden voiton ja kahden tasurin myötä. Vierailijoilla taas pisteitä on yksi enemmän ja heidän toistaiseksi ainoa tappionsa on tullut vielä puhtaalla pelillä etenevälle KeuPalle. Suomalaisen jalkapalloilun ystäville erittäin tuttu nimi Tomi Petrescu on ollut kovassa maalivireessä Blackbirdin riveissä ja HuimaUrhon puolustuksella on varmasti paljon töitä edessään että konkari saadaan pidettyä hiljaisena.
Seurojen edustusjoukkueet eivät ole kohdanneet vielä kertaakaan ennen huomista koitosta. Talvisin on nähty muutama harjoitusottelu, jossa molemmilla on ollut kasassa edustusjoukkueiden ja reservien sekoitettu joukkue, mutta virallisesti tosiaan edustukset kohtaavat huomenna ensimmäistä kertaa. Blackbird pelasi toki Huimaa vastaan samassa sarjassa kausilla 2017 ja 2018 ja hallitsivat keskinäisiä kohtaamisia ainakin tulostaululla kohtalaisen suvereenisti.
Äänekosken Pääkenttä ei ole vielä aivan pelivalmis, joten huominen ottelu pelataan Liikuntapuiston Tekonurmella. Se potkaistaan käyntiin kello 19.00, huomenna jos koskaan kannattaa saapua paikalle antamaan tukea kotijoukkueelle!
Huomisen pelin otteluisäntä on Bar Hurmos!