Pitkä talvi alkaa (pientä takapakkia lukuunottamatta) olla kääntymässä kevättä kohti, ja se merkitsee luonnollisesti maailman upeinta asiaa, eli futiskauden alkua! Suomifutiskausi lähti ryminällä käyntiin viime viikonlopun Veikkausliigakierroksella ja divarit seuraavat nyt perässä, ja Kolmonen pääsee ensimmäisten joukossa vauhtiin. Keski-Suomen osalta sarja alkaa mitä kiinnostavimmissa merkeissä, kun koko kauden avausottelu on klassikon asemaan noussut ViPa-HuimaUrho. Viikonlopun arktisten säiden vuoksi ottelu pelataan Leppäveden uudessa futishallissa, jonne saadaan varmasti pakattua loistava tunnelma!
Viime kauden jälkeen väkevällä tavalla vahvistunut HuimaUrho pelasi varsin vakuuttavan talvikauden. Joukkue eteni sekä harjoitusotteluissa että Suomen Cupissa lähes voitosta voittoon siten, että matkan varrella kaatui niin Kolmosen kuin Kakkosenkin joukkueita. Avausottelun vastustaja ViPa kaatui myös talven aikana kahteen kertaan, molemmat lukemin 5-1.
Noihin lukemiin ei pidä missään nimessä liikaa tuudittautua, sillä ViPa tulee varmasti kotiyleisönsä eteen valtavalla nälällä, etenkin kun nyt on jo pisteet pelissä. Tunnerikasta ja tasaista ottelua voidaan siis odottaa.
Ottelu ja koko sarja potkaistaan käyntiin perjantaina 11.4. kello 19:30 Leppäveden Ylipainehallissa, Hirviareenan kupeessa. HuHo on saanut nauttia viimeiset pari vuotta upeasta vieraskannatuksesta, joten eiköhän pakata halli taas täyteen sinistä väriä ja kauniita lauluja. Tervetuloa kannustamaan HuimaUrho avauspisteille!