
Lauantai-iltapäivän Kakkosen ottelu oli Äänekoskella kuuma niin sään puolesta kuin kentälläkin. Todella tunnerikkaiden vaiheiden jälkeen kotijoukkue HuimaUrho taisteli itsensä lopulta 3-2 -voittoon ja nousi siten sarjassa jo toiselle sijalle!
Ottelun alku oli tasaista ja fyysistä vääntöä, eikä kummassakaan päädyssä juhlittu maalipaikoilla. Lähimpänä maalia oli HuHo-toppari Elias Ettanen, joka jysäytti kymmenen minuutin pelin jälkeen voimakkaan puskun ylärimaan Timi Rantamäen lähettämästä vapaapotkusta.
18:n minuutin kohdalla nähtiin ottelun siihen mennessä paras paikka, ja avausmaali. HuimaUrho sai riistettyä pallon keskialueelle nousseelta JBK-toppari Hassani Kareralta, ja hyökkäsi nopeasti vastaan. Momodou Fadera teki vahvan pystyjuoksun Kareran linjaan jättämään aukkoon, ja Matti Liimatainen vapautti hänet läpi. Heti ensimmäisellä kosketuksella lähtenyt terävä laukaus yllätti JBK:n maalivahdin Hannes Käldströmin, ja painui maalin oikeaan alakulmaan. Momo osui siten jo kuudennessa peräkkäisessä ottelussa!
JBK kuittasi maalin lähes välittömästi, sillä pietarsaarelaiset iskivät vain pari minuuttia myöhemmin erikoistilanteesta. Anton Strömbäck antoi todella laadukkaan keskityksen sivuvaparista, ja JBK:n paras maalintekijä Roni Björkskog jatkoi sen verkkoon.
Alle kymmenen minuuttia edellisestä oli kulunut, kun oli jälleen isäntien vuoro iskeä. Upean ottelun keskikentän pohjalla pelannut Timi Rantamäki sai valtakunnanlaajuisesti pelätyn vasemman jalkansa auki, ja ampui paristakymmenestä metristä tarkan ja painavan laukauksen oikeaan alakulmaan.
Avausjakson viimeisellä vartilla tunteet alkoivat ottaa vallan ottelusta, ja erotuomari Jere Hyötyläisellä oli täysi työ pitää ottelu turvallisena molemmille osapuolille. Kovin yhteenotto sai alkunsa Jimi Saarikon rikkeestä, jonka seurauksena JBK:n peluri kävi lanaamassa Jimin kentän pintaan. Hetkessä molemmat joukkueet olivat käytännössä kokonaan keskiviivan tuntumassa ottamassa toisistaan mittaa, eikä keskusteluissa varmastikaan käyty läpi komeaa kesäsäätä tai varsin maukasta 302-päistä ottelun yleisömäärää.
Tilanteesta nousi lopulta peräti neljä keltaista korttia, kaksi molemmille joukkueille. Myös vaihtopenkeiltä löytyneet henkilöt kävivät lämpimänä, mutta taustat säästyivät vielä tässä vaiheessa varoituksilta. Jakson loppuhetkillä Faderalle aukesi vielä yksi huippupaikka, mutta hänen laukauksensa suuntautui yli maalin. Myös toinenkin pieni välienselvittely saatiin aikaan Carl Strangin ruman taklauksen jäljiltä.
Tauko tuli kaikkien kannalta hyvään hetkeen, eikä toisella jaksolla enää vastaavaa myllytystä nähty. Futis oli sen sijaan avausjaksoa laadukkaampaa, ja heti alussa nähtiin hyviä tontteja molemmissa päissä. Ensimmäisenä maalien makuun pääsi HuimaUrho, kun Lauri Rutanen ja Matti Liimatainen pääsivät kahdestaan karkuun Santeri Suutarin hienon noston jäljitä. Ruttis pelasi kaksi ensimmäistä maalia syöttäneen Matin yksin maalin eteen, ja hän pääsi nautiskelemaan tyhjästä maalista parin metrin etäisyydestä.
3-1 -maalin jälkeen pelattiin pitkään JBK-merkkisesti, kuten voi odottaakin kahden maalin erotuksesta. HuHo puolusti kuitenkin pääosin erittäin laadukkaasti, eikä JBK päässyt laadukkaille maalipaikoille.
89:llä minuutilla tilanne kuitenkin muuttui, ja JBK pääsi maalin päähän. Severi Ikäheimo torjui Johan Forsénin laukauksen komeasti, mutta kakkospallossa oli ensimmäisenä Benjamin Östman. Östman ehti ottamaan pallon haltuun ja jysäytti sitten huipputontilta voimalla maaliin.
Viime minuuteille saatiin siis roppakaupalla jännitystä, kun JBK sai kavennusmaalista valtavasti lisää uskoa. JBK roudasi HuHon boksiin valtavan määrän pelaajia ja nosti sinne myös paljon korkeita palloja. HuHo oli kuitenkin vahva niin ykkös- kuin kakkospalloissa ja rynnistys saatiin selvitettyä.
Noin kuuden minuutin lisäajan jälkeen Hyötyläinen vihelsi pelin vihdoin päätökseensä ja HuHo pääsi juhlimaan kolmea pistettä!
Ensi viikolla HuimaUrho matkaa Vaasaan VPS/Akatemian vieraaksi. Silloin äänekoskelaiset pääsevät hakemaan revanssia kevään 4-4 -tasuriin päättyneestä ottelusta, jossa alivoimaisen HuHon kolmen maalin johto suli käsiin lumisateen keskellä. Aina aurinkoisesta Vaasasta odotetaan siis ennen kaikkea edellistä matsia parempaa keliä mutta kolme pistettä kelpaisi luonnoillisesti myös!
Ottelu Palloliiton Tulospalvelussa