
HuHon kauden toinen kotimatsi on monellakin tapaa äärimmäisen odotettu. Ensinnäkin kyseessä on ensimmäinen peli varsinaisella kotikentällä, eli Äänekosken Liikuntapuiston nurmella. Aikainen kevät on tehnyt nurtsille oikein hyvää, ja alusta on ainakin vuodenaikaan nähden parempi kuin vuosikausiin. Toisekseen, lauantain peli on kauden ensimmäinen Keski-Suomen Derby FC Vaajakoskea vastaan. Tunnelma tulee siis olemaan Liikuntapuistossa katossa!
FCV on talvelta jo äärimmäisen tuttu vastustaja. HuHo kohtasi punapaidat talvella kahteen kertaan treenimatsien merkeissä, ja voitti molemmat. Ensimmäinen päättyi Huhtahallissa lukemiin 1-3, kun taas myöhemmin Äänekoskella HuimaUrho nappasi vielä puhtaamman tuloksen 3-0. Joukkueet hakivat jo talvella asetelmia kesän peleihin, sillä tunteet kuohusivat rankasti molemmissa peleissä. Lämpötila on varmasti vieläkin korkeammalla nyt kun pelataan pisteistä!
Sarjakausi on alkanut vaajakoskelaisten kannalta äärimmäisen hankalasti. Neljän kierroksen jälkeen joukkueen pistesarake näyttää vielä pyöreää nollaa, eli tuloksina on vielä ollut pelkkiä tappioita. Avauskierroksella FCV kaatui vajaamiehisenä SJK Akatemia 2:n käsittelyssä, jonka jälkeen se kärsi tiukat tappiot Herculekselle ja Jaro Akademille. Viime lauantaina tuli lunta tupaan todella rajulla tavalla, sillä 3-1 -kotijohto Närpes Kraftia vastaan kaatui Samir Isanovicin käsittelyssä, ja Kraft voitti lopulta lukemin 4-5.
HuHo taas sai helpottavan voiton viime torstaina Seinäjoella, kun SJK A2 kaatui Timi Rantamäen maalilla 0-1. Tuon voiton avulla äänekoskelaiset kasvattivat pistepussinsa neljään ja nousi taulukossa ainakin toistaiseksi keskikastin puolelle.
Kokoopanon osalta tilanne näyttää lauantaille varsin hyvältä, sillä avainpelaajien pelikiellot ovat nyt vihdoin tulleet päätökseensä. Lisäksi Joona Rönkä nähdään joukkueen vahvuudessa ensimmäistä kertaa FCV-matsissa.
Usealta HuHon avainpelaajalta löytyy taustaa FCV:n paidasta. Matti Liimatainen, Joona Rönkä, Jimi Saarikko, Santeri Suutari, Miska Verkko ja Lennart Voikar olivat kaikki suuressa roolissa joukkueen hienolla nousukaudella 2023, jonka jälkeen vaajakoskelaiset pääsivät pelaamaan Ykkösessä. Lisäksi Niko Kiiveri, Dani Nurmi, Timi Rantamäki ja Lauri Rutanen ovat keränneet vuosien varrella matseja vyölleen punaisessa paidassa. Todella moni pelaaja pääsee siis vääntämään vanhaa seuraansa vastaan, joka varmasti lisää matsin tunnetasoa entisestään!
HuimaUrho
FCV
Lauantaille on ennustettu pilvistä säätä tai kevyttä sadetta. Keskuskentän katsomo tarjoaa kuitenkin katetut istumapaikat jokaiselle katsojalle. Olosuhteet matsissa viihtymiselle ovat siis varmasti mitä parhaimmat! Äänekosken Keilahallin järjestämä anniskelukatsomo on jälleen toiminnassa katsomorakennuksen käytävällä ja jo tutuksi tulleet kioskipalvelut tarjoilevat herkkuja matsin kävijöille. Liput matsiin maksavat 8/5€, alle 16-vuotiaat pääsevät maksutta. Liikuntapuistoon ja muutenkin tapahtumaan liittyvää infoa löydät tästä!
Pelistä tuotetaan tuttuun tyyliin myös livelähetys HuimaUrhon YouTubeen. Voit siis seurata matsia vaikka et pääsisikään paikan päälle!
Ottelu Palloliiton Tulospalvelussa

Sateisena lauantai-iltapäivänä Äänekosken Keskuskentällä pelattu matsi HuimaUrhon ja FC Vaajakosken välillä päättyi äänekoskelaisten juhliin, kun kotijoukkue nappasi voiton vakuuttavasti lukemin 4-2. Kotijoukkueen tähtihyökkääjä Momodou Fadera sai ketsuppipullonsa auki ja johdatti siniset voittoon kauden kolmella ensimmäisellä osumallaan.
Momo oli heti matsin alussa terävänä ja pääsi karkaamaan FCV-puolustukselta jo viiden minuutin jälkeen. Momo jahtasi linjan taakse lähetettyä pystysyöttöä ja ehti saamaan siihen kosketuksen ennen FCV-veskari Santtu Toivaria. Toivari lanasi tämän jälkeen gambialaiselta jalat alta, ja pallo vietiin tuomarin toimesta pisteelle. Fadera asettui itse ampumaan rankkaria ja sijoitti sen varmasti vasempaan alakulmaan.
Parinkymmenen minuutin jälkeen sama kaveri oli jälleen irti, tällä kertaa Lennart Voikarin upean läpisyötön johdosta. Tähän syöttöön Toivari ei ehtinyt hätiin, ja Momo pääsi ampumaan ensimmäisellä tatsillaan pallon kohti samaa reikää kuin varttia aikaisemmin lauottu rankkari. Viimeistely oli kerrassaan maailmanluokkaa, ja upposi tolpan kautta sisään.
2-0 -tilanteessa avausjakso pelattiin loppuun tasaisissa merkeissä. Pallonhallinta oli hienoisesti FCV:n puolella, ja HuHon vaarallisimmat hyökkäykset syntyivät suoraviivaisista vastahyökkäyksistä. Molempien joukkueiden alakerrat olivat kuitenkin pelin päällä, eikä huippuluokan maalipaikkoja nähty.
FCV tuli toisen jakson alkuun todella kovalla ryminällä ja hyvän matsin HuHo-maalilla pelannut Teemu Tervakangas joutui hommiin useita kertoja jo ensiminuuttien aikana. Noin viiden minuutin pelin jälkeen Temekin jäi kuitenkin voimattomaksi, kun FCV-toppari Onni Schroderus paukautti todella komean vapaapotkun 25:stä metristä vasempaan yläkulmaan.
Matsi jatkui kavennuksen jälkeen ohuesti FCV-merkkisenä hetken aikaa, ja etenkin pitkillä sivurajaheitoilla syntyi ajoittain kaaosta HuHo-boksiin. Paineesta kuitenkin selvittiin, ja isäntienkin hyökkäyspeli lähti jälleen rullaamaan paremmin. Etenkin Fadera oli jälleen jatkuvasti hankalasti pidettävissä, mutta muutamasta puolikkaasta paikasta huolimatta hattutemppu ei tullut vielä täyteen.
77:llä minuutilla se kuitenkin tapahtui. Hetkeä aikaisemmin kentälle tullut Timi Rantamäki lähetti huippulaadukkaan kulmapotkun boksin taka-alueelle, jossa Momo oli päässyt irti merkkaajastaan. Lähietäisyydeltä lähtenyt voimakas pusku upposi Toivarin läpi maalin kattoon ja HuHo pääsi jälleen kahden maalin johtoasemaan.
Muutamaa minuuttia myöhemmin vaikutti jo siltä että kotijoukkue laittaa viimeisen naulan vaajakoskelaisten arkkuun, kun Konsta Lampila jysäytti maalinedusruuhkan keskeltä tilanteeksi jo 4-1. Konni jatkoi siis uskomattoman tehokasta alkukauttaan, sillä hän on nyt iskenyt Kakkosessa kolme maalia vain 213:een peliminuuttiin!
Vierasjoukkue ei ollut kuitenkaan vieläkään luovuttanut. Valkopaidat saivat heti aloituspotkun jälkeen nostettua pallon boksiin, jossa juuri loukkaantumisestaan palautunut Lasse Laakso pääsi ampumaan kovan vasemman jalan laukauksen. Tervakangas torjui tämän vielä hienosti, mutta kakkospallossa oli ensimmäisenä Kaarlo Tusa ja hän rynni sen verkkoon. Vaajakoski kavensi siis eron kahteen jo ennen kuin HuHon maalin kuulutuksia oltiin saatu päätökseensä.
Kunnollista loppukiriä FCV ei kuitenkaan lopulta saanut enää aikaiseksi, ja peräti kuuden lisäminuutin jälkeen päätuomari vihelsi ottelun päätökseensä. Kunnon maalijuhlan jälkeen kaikki kolme pistettä jäi siis Äänekoskelle ja HuHo pääsi juhlimaan kauden ensimmäisen derbyn voittoa!
Nyt taskussa on kaksi peräkkäistä voittoa ja ne ovat tehneet varsin hyvää HuHon tilanteelle sarjataulukossa. Joukkue majailee nyt ylemmän loppusarjan puolella sijalla viisi, kun viidestä ottelusta kasassa on seitsemän pistettä. Ensi viikolla edessä on kauden pisin vieraspelimatka, kun HuHo matkaa Tornioon hyvävireisen TP-47:n vieraaksi. Voittoputkea lähdetään siis kasvattamaan Meri-Lapin puolelle!
Käytämme sivustollamme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi sekä toiminnallisiin ja tilastollisiin tarkoituksiin.