Huiman T08 Wasacupissa
20.7.2019 14:21 Uutiset / T08

Huiman T08 Wasacupissa

Huiman T08 osallistui Vaasassa järjestettyyn Wasa footballcupiin 4.-7.7. Turnaukseen osallistui kaikkiaan yli 300 joukkuetta. Keski-Suomesta Huiman lisäksi ei muita joukkueita ollut. 11-vuotiaiden tyttöjen sarjassa joukkueita oli 22. Jo keväällä näytti, että innokkaita pelaajia riittää joten päätettiin lähteä matkaan kahdella joukkueella, Huima sininen ja keltainen. Yhteensä turnaukseen lähti 20 oman joukkueen pelaajaa, kolme reipasta 2010 syntynyttä tyttöä sekä äänekäs vanhempien kannustusjoukko. Suurin osa tytöistä majoittui koululla ja osa valitsi hotellimajoituksen. Ensimmäisenä yönä ei totutusti juurikaan nukuttu, kun turnausjännitys ja kavereiden seura hieman valvotti.

Keltaisen joukkueen alkusarja oli tiukkaa ja tasaista vääntöä. Joukkue hävisi Malax IF:lle 4-2 ja FC Nokia Valkoiselle 2-1. VPS mustasta otettiin komea 4-1 voitto. Alkulohkon 3. sijan myötä jatko-otteluissa pelattiin sijoituksista 9-16. Ensimmäisen sijoitusottelun vastustaja oli Ajax 2, jolle kirjatttiin 1-0 voitto. Toinen sijoitusottelu hävittiin 3-1 jo alkusarjasta tuttua Malax IF:ää vastaan. Turnauksen viimeisestä pelistä tuli huikea jännitysnäytelmä. Rangaistuspotkukilpailun jälkeen Huima keltainen otti mahtavan 2-1 voiton Sundom IF:stä ja kotimatkalle oli mukava lähteä voittomielin. Lopullinen sijoitus oli 15. sija. Keltaista joukkuetta runtelivat harmittavasti loukkaantumiset ja poisjäännit. Joukkue taisteli hienosti loppuun saakka vähällä pelajaajamäärällä ja uusia vastuunkantajia löytyi mahtavasti.


Sinisen joukkueen alkusarja oli melkoista Huiman tykitystä. Fc Sport-j valkoista vastaan väännettiin ensimmäisessä pelissä tärkeä 2-3 voitto. Tämän jälkeen pysäyttäjää ei löytynyt kun Pallokissat valkoisia myllytettiin 5-1 eikä I-JBK:llakaan ollut mitään saumoja kun raikuvien kannustushuutojen siivittämänä 4-0 voitto oli täysin suvereeni näytös. Lohkovoiton myötä siniset pääsivät pelaamaan sijoista 1-8. FC Nokia sininen osoittautui liian vauhdikkaaksi vastustajaksi ottamalla 4-1 voiton. Samoin kävi VPS Valkoisen kanssa. 5-0 tappio niskassa lähdettiin viimeiseen sijoitusotteluun jossa vastaan asettui FC Nokia Valkoinen. Komeasti noustiin 2-0 tappioasemasta tasoihin ja rangaistuspotkuja pääsivät sinisetkin vetämään. Valitettavasti Nokialaiset onnistuivat tällä kertaa paremmin joten niukka tappio ja tuloksena loistavasti 8. sija.


Joukkue sai arvokasta pelikokemusta uusien vastustajien myötä. Turnausjärjestelyt saivat kiitosta koko joukkueelta. Majoituskoululla syötävät turnausruoat olivat maistuvia ja pelikentät sijaitsivat koulun välittömässä läheisyydessä. Säät suosivat lämmöllään ja innokkaimmat kävivät meressä polskimassa. Turnauksen avajaismarssilla sinikeltapaita-huudot raikuivat siihen malliin, että joukkue tuli varmasti tutuksi kaikille. Tytöt osoittivat koko matkan ajan tyylikkään esimerkillistä käytöstä josta saivat myös jälkikäteen erityiskiitokset IK Myranin P08 joukkueelta. Löysivät uuden suosikkijoukkueen jota kannustivat äänekkäästi turnauksen aikana. Kaiken kaikkiaan mahtava reissu!


Joukkueet turnauksessa, Huima keltainen Helmiina Vainiontaus, Alina Suomela, Elsa Sihvonen, Tiuku Tarvainen, Selja Lahtinen, Hilla Heinonen, Iina Hintikka, Taru Kautto, Kaiska Somiska, Mindy Kuivakangas, Milja Lahtinen, valmentajat Mikko Heinonen, Antti Lahtinen ja Mikki Kuivakangas.

Huima Sininen Jutta Muhonen, Pinja Hyden, Nelli Hänninen, Taika Honkonen, Liida Maukonen, Helka Paananen, Anna-Sofia Wacklin, Elli Uusitalo, Mea Svensk, Sylvia Sihvonen, Saara Kinnunen, Fanni Hänninen, valmentajat Saara Honkonen ja Eerika Hänninen.



   
Lisää uutisia
T07
«  Elokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031
 
Kategoriat