HuimaUrho nappasi pienoisten alkuvaikeuksien jälkeen sarja-avauksesta täydet kolme pistettä. ViPa oli ottelun alussa todella vahva ja aiheutti vieraiden kannattajille todella syviä sydämentykytyksiä ensimmäisellä jaksolla.
HuimaUrho oli siis ottelun alkuhetkillä hieman jäissä. Pallonhallinta pysyi HuHolla, mutta ViPa näytti olevan muuten terävämpänä liikenteessä. Vihtavuorelaiset iskivät nopeasti vastaan, ja 11:lla minuutilla syntyi myös avausmaali. Vipa hyökkäsi oikeaa laitaa pitkin, ja näppärän syöttöpelin jälkeen kapteeni Aatu Paananen pääsi iskemään keskeltä boksia pallon alakulmaan. Kymmenisen minuuttia myöhemmin johto tuplattiin, kun Komeetoista vihreään paitaan siirtynyt Akusti Rinne rankaisi kovalla kädellä HuHon pallonmenetyksestä.
Alku oli siis sinivalkoisten näkökulmasta karmaiseva. Toinen maali kuitenkin onneksi herätti vierasjoukkueen ja kavennus syntyi nopeasti. Pitkähkön syöttömyllyn jälkeen Jeremias Heinonen nosti nappikeskityksen kohti tulikuumaa Lauri Rutasta, joka puski sen lähietäisyydeltä verkkoon. Vain hetkeä myöhemmin laitapakin tontilta noussut Joona Rönkä onnistuttiin sahaamaan läpiajoon, ja hän iski pelin tasoihin.
Heikko alku käännettiin siis ainakin tuloksellisesti nopeasti parempaan suuntaan. Lisää tuli heti toisen jakson alkuun, kun Rutanen pääsi jälleen iskemään ja HuimaUrho siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon. Toinen puoliaika ei ollut yhtä tapahtumarikas kuin ensimmäinen, ja HuHo otti tietoisestikin pelistä vauhtia pois. Tämä toimi varsin hyvin ja peli pysyi pitkiä aikoja kontrollissa. Reilu vartti ennen loppua hirmuisessa iskussa oleva Rutanen täydensi kolmannen peräkkäisen hattutemppunsa ja kasvatti vieraiden johdon kahteen.
Näissä lukemissa peli myös vihellettiin päätökseensä, ja HuimaUrho pääsi juhlimaan täyttä pistepottia. Helpolla se ei missään nimessä tullut ja alun vaikeudet varmasti herättävät joukkuetta tuleviin sarjapeleihin. Seuraavaksi HuHo pääsee jälleen jahtaamaan jatkopaikkaa Cupissa, kun LAUTP matkaa Lappeenrannasta tiistaina Äänekoskelle. Tervetuloa silloinkin tukemaan paikallista pallokerhoa!
Raportin tarjosi O.K. Auto!