
HuHon kauden kovin viikko jatkuu keskiviikkona, kun joukkue matkaa Pietarsaareen jo tutuksi tulleelle Project Liv Arenalle. Uudenkarhealta stadionilta on poistuttu tällä kaudella sekä voiton että tappion kanssa, tällä kertaa vain ensiksi mainittu kelpaa!
JBK oli Pietarsaaren porukoista se, joka onnistui HuimaUrhon kotonaan kaatamaan. Tuo tapahtui avauskierroksella lukemin 2-0. HuHo sai kuitenkin revanssin myöhemmin Äänekoskella, kun todella kuuma ottelu kääntyi kotijoukkueen eduksi numeroin 3-2.
Tämä matchup on varmastikin kovatasoisin mitä Kakkosen C-lohko voi tällä hetkellä tarjota. Molemmat joukkueet ovat häkellyttävän pitkissä voittoputkissa, JBK on napannut kuusi voittoa putkeen, kun taas HuimaUrho seitsemän. Molemmat aloittivat myös jatkosarjataipaleensa vakuuttavilla 5-0 -voitoilla, JBK kaatoi Närpes Kraftin ja HuHo VPS Akatemian.
JBK on mättänyt maaleja mukavan määrän, mutta voittoputkea on auttanut huikea puolustuspeli. Tuona aikana omissa on kolissut vain kertaalleen joten nollapelejä on kertynyt kuusi kappaletta. HuHon hyökkäyksen on siis pysyttävä jälleen tulikuumana voiton eteen!
Oleellisin äänekoskelaisten vireestä tulikin jo sanottua - se on ollut varsin hyvä viime kuukausina. Etenkin tähtihyökkääjä Momodou Fadera on paukuttanut maalin toisensa perään, eikä tämän sarjan puolustajista tunnu löytyvän hänelle pysäyttäjää. Onko JBK:n Kareem Moses tai Hassani Karera sellainen? Siihen saadaan vastaus keskiviikkona!
Matsi alkaa kello 19:00, ja tämän hetkisen tiedon mukaan ottelusta ei ole tulossa livelähetystä. Live-seuranta löytyy HuHon somesta ja Palloliiton Tulospalvelusta - matsia on siis hyvin mahdollista elää mukana kotoakin käsin!